January 7th, 2009
Olisi ollut vapaapäivä. Olisi voinut puuhailla kaikkea kivaa. Kaikkea muuta: kurkuuni on änkeytynyt jonkin tason haavauma, minkä taas huomaa heti siinä, että pää on enemmän tukossa ja alkaa väsyttää aikaisin. Jouduin taistelemaan kello kolmesta eteenpäin, sitten ennen seitsemää menin lopulta unille.
Tällä hetkellä nieleminen sattuu. Kipu ottaa myös välistä korvaan asti. Töihin kyllä tulee mentyä, mutta saa nähdä mimmoista kärsimystä siitä tulee iltapäivään mennessä.
Posted in Minä | No Comments »
January 4th, 2009
No, nyt on nähty edes vähän vaivaa blogin ulkoasun eteen. Lopputulos ei tosin miellytä vielä, mutta toisaalta ei ole niin paljoa juuri nyt jaksamistakaan säätää. Unirytmin korjaaminen teettää kaikkea ikävää…
Posted in Minä | No Comments »
January 4th, 2009
Jaksoin nähdä hieman vaivaa ja työstin kuvakkeita FreeBASIC:ia silmällä pitäen:

Sijoittelin ensin kuvakkeita FreeBASICin keskustelualueelle, mutta tänne vain pistän linkin pakettiin jossa on kaikki tähän mennessä tehdyt kuvakkeet. Lataa kuvakepaketti (388 kt).
Posted in FreeBASIC, Ohjelmointi | No Comments »
January 4th, 2009
Minulla on ollut hakusessa toimiva pakkausohjelma jo jonkin aikaa. Olen käyttänyt vuositolkulla IZarcia, mutta siihen ei vieläkään ole lisätty Unicode-tukea, mikä on ollut suuri miinus muutoin varsin erinomaiselle ohjelmalle, joka on vieläpä ollut saatavilla suomenkielellä. En jaksanut odottaa vaan aloin etsiä korvaavaa ohjelmaa.
Kokeilin ensin ohjelmaa nimeltään ZipGenius. Siinä oli muutama mukava ominaisuus, mutta heikot puolet olivat liian kovia: se kaatuili joskus ikkunaa kutistettaessa, pakkauksen ja purkamisen edistyminen isojen tiedostojen kohdalla oli joskus tukkoista (ohjelma jäi jumiin) ja peruskäytössä pelleily vasemman laidan palkin kanssa oli hermoja raastavaa. Nämä lopulta saivat minut poistamaan ohjelman ja kokeilemaan jotain muuta.
Nyt kokeilussa on sitten PeaZip. Se ei ulkoasultaan ole aivan yhteensopiva Windows-tyylin kanssa, se tuo ennemminkin mieleen Windows 3:n ja Linuxin, mutta se on sentään varsin virtaviivainen. Tällä hetkellä suurin ongelma on ollut useamman tiedoston pakkaaminen samasta hakemistosta: jostain kumman syystä voin pakata vain yksittäiset tiedostot kunkin omaan zip-tiedostoonsa. Tämä vaikuttaa hieman hömelöltä, tosin saatoin jättää asennusvaiheessa ruksimatta oikean vaihtoehdon. Toisaalta asennusvaiheen vaihtoehdot olivat epäselkeät, lähinnä vaihtoehtojen suuresta määrästä ja tavanomaisesta poikkeavista nimityksistä johtuen. Ongelman voi kylläkin kiertää sillä, että valitsee vain yhden tiedoston ja vetää sen jälkeen toiset tiedostot avautuneeseen ikkunaan. Välissä kun on vaihe, jossa voi valita luotavan tiedoston tyypin ennen kuin varsinainen tiedosto luodaan. Erilainen logiikka kuin IZarcissa, mutta toimiva kuitenkin.
English summary
I’ve been a user of IZarc for years. However, since it even by now doesn’t have a support for Unicode I’ve had to look for alternatives. I tried ZipGenius, but it crashed too often (especially when minimizing a window) and the side panel annoyed me and never quite worked as I wanted. Now I’m trying PeaZip. It doesn’t quite fit the modern Windows theme (reminds me more of Windows 3 and Linux), but it works smoothly even though it has it’s own quirks.
Posted in Tietokoneet | No Comments »
January 3rd, 2009
Olin sairaana reilun viikon ennen joulua, ja vielä joulun ajan jälkeenkin hieman. Flunssa iski varsin rajulla tavalla totuttuun nähden, minähän kun en ole kamalasti sairastellut viime vuosina. Jos olen, niin se on ollut niin pientä, ettei siitä ole tarvinnut niin kamalasti välittää.
Sairaana olemisen huono puoli on siinä, että unirytmi minun kohdallani kääntyy varsin rajusti. Nukuin paljon, joten sitä myöten rytmini vaihtui iltapäiväheräämisiin, välissä ollen päiviä että piti herätä muuhunkin aikaan. Lopulta nyt taas töiden jatkuttua tällä viikolla päädyin hyvin mielenkiintoiseen rytmiin: nukuin heti töiden jälkeen. Tämä teki työpäivistä hieman rankempia, piti jaksaa pysyä tarkkana ja jaloillaan varsin väsyneenä. Pahin oli eilinen: kun työpäivä alkoi 7:30, olin ollut hereillä jo kymmenen ja puoli tuntia. Kotiin päästessä olin siis ollut hereillä putkeen jo hyvin yli 19 tuntia. Tuokin tapahtui lähinnä sen takia, että uusi vuosi tuli häiritsemään unia. Nukuin uuden vuoden päivästä 14 tuntia, siis 7:00 – 21:00. Mahtava tapa aloittaa vuosi?
Posted in Minä, Työ | No Comments »
December 26th, 2008
Laitoin kotisivujeni ulkoasun uusiksi. Nyt sitten pitäisi vielä tehdä vastaava templaatti tänne blogiin, missä onkin vielä tekemistä huomiselle tai jollekin muulle päivälle. Tänään ei enää jaksa.
Siirry kotisivuilleni
Posted in Minä | No Comments »
December 24th, 2008
Parempaakaan sanaa en löytänyt… minua on oikeastaan pienestä pitäen vaivannut tämä, josta en tiedä miksi sitä voisi kutsua. Hyvin karkeasti yksinkertaistaen tapahtuu jotakin sellaista, mitä en halua tehdä tai kysytään kysymys johon en halua vastata tai tiedä vastausta. Lopputuloksena olenkin yllättäen täysin hiljaa ja vastaamatta ja melkein liikkumatta. Pään sisällä kyllä tapahtuu, mutta ulospäin on vaikea antaa minkäänlaista merkkiä. Voi kai kuvailla niin, että tunne ottaa vallan ja käskee pysyä hollillaan. Samaan aikaan silti ajattelen asiaa ja olen siinä kiinni ja järki toimii, mutta se on ikäänkuin lukittuna sisään. Tosin koska olen alkanut ihmetellä asiantilaa tässä viime vuosina kun tämä on osunut kohdille, olen myös alkanut enemmän miettiä sitä, mistä voisi olla kyse. Suuri haastehan on jo tiedostaa koko asia, ja nyt on varsin vaikeaa saada kuvailluksi, minkälainen tämä tuntemus on.
Jonkinnäköinen selitys voisi olla vaikka vaaran tunteen toimintahäiriö, sellaisen joka käskee pysyä paikallaan tekemättä mitään. Jos minua ei kukaan vääntämällä pakota reagoimaan, niin saatan hyvin olla tunninkin pääasiassa paikoillaan, vaihtaen vain harvakseltaan asentoa. Samaan aikaan järki saattaa olla jo todennut, että pitäisi vaikka näppäimistöllä kirjoittaa jotain, mutta mitään ei silti tapahdu. Saattaa käydä jopa päinvastoin, näppäimistö saattaa siirtyä kauemmas. Ja silti en pakene tilanteesta pois.
Nopeasti muistista haettuna tämä tuntuu hieman samalta kun mitä tapahtuu, jos en muistakaan jotakin sanaa. Suurin ero on kuitenkin siinä, että silloin pääni on päinvastoin tyhjänä, eli kun sana ei tullutkaan mieleen niin stoppaankin siihen paikkaan. Olen kyllä pystynyt parantamaan tilannetta silloin, kun olen tekemissä tuttujen ihmisten kanssa tai mikäli minulla on jokin vahva velvoite “olla normaali”, mutta viimeisinpänä esimerkkinä jumitin viime viikon keskiviikkona sairaalassa. Silloin olin hukannut sanan “sairasloma”.
Posted in Minä | No Comments »
December 22nd, 2008
Aloin kaivata mahdollisuutta asettaa kansioiden ja tiedostojen omistajia XP Home:n puolella, XP Pro:hon kun kerran olen tottunut. Bongasin sitten haulla neuvot etsiä sellaisen tiedoston kuin SCESP4I.EXE — se löytyi Googlen haulla varsin vaivatta ja laitoin sen omaankin säilöön. Noudattelin saamiani ohjeita: käynnistä ladattu tiedosto, pura se hakemistoon (itse laitoin väliaikaisesti työpöydälle), ja sitten napsauta hiiren toisella setup.inf -tiedostoa ja valitse Asenna. En ole vielä edes käynnistänyt konetta uudelleen ja hyvin näyttäisi toimivan, Suojaus-välilehti on ilmestynyt ja pystyn muuttamaan omistusoikeuksia samaan tapaan kuin XP Pro:n puolella.
Posted in Windows XP | No Comments »
December 17th, 2008
Tänä aamuna piti heräämisen jälkeen myöntää, ettei ole työntekijäksi tänään. Nenä on tyystin tukossa, päätä särkee, korvia siinä sivussa ja kurkkukin päätti palata kiusaavien osastolle. Eilinen päivä tuntui vielä varsin hyvältä, mutta nyt olo on sitten vihdoin sen verran paha, etten riskeeraa vaikka kuumetta ei olekaan. Saa nähdä onko lääkäri samaa mieltä, tai kuka minut sitten tutkiikaan ja missä välissä. Tämä kun on ensimmäinen kerta kun olen sairauden vuoksi pois töistä niin, että pitäisi käydä jossakin todistamassa asianlaita, joten en tunne vielä käytäntöä. En muutoinkaan ole paljoa aikaani sairaaloissa viettänyt.
Posted in Minä, Työ | No Comments »
December 15th, 2008
Tässä viimoiset viikot ovat olleet työn suhteen varsin hitaita. Satuin yhdellä viikolla olemaan 16 tuntia muutamana päivänä jalkojen päällä, joka pakotti ensin olemaan ajamatta pyörällä töihin ja lopulta kävelykin vaihtui autokuljetukseen (ylirasittumista ennakoivasti). Nyt sitten viime viikon torstaina alkoi taas tuntua sen verran hyvältä, että vaihdoin takaisin kävelyyn. Torstai ja perjantai sujuivatkin suht hyvin työn osalta; ongelmaksi vain jäi se, että perjantaina alkoi ilmaantua sairastumisen merkkejä ja lauantaina sitten pötkötinkin sängyn pohjalla pitkälle päivään kurkkukivun ja päänsäryn vaivaamana.
Sunnuntaina vointi oli parempi, mutta lihasten käyttö tuntui tukkoiselta. Ja sitten pomppasin tästä huolimatta maanantaina töihin, autokyydillä. Valitettavasti Incánus (kämppis mikäli asia ei ole tiedossa) sai vihdoinkin edes vähän töitä, mikä tarkoitti kävelyretkeä takaisin töistä kotiin. Päivä meni juuri odotetulla tavalla, hitaasti ja tukkoisesti. Pää onneksi oli pitkälti normaalissa kuosissaan. Tietokoneilla tuntui olevan huono päivä töissä, ja sainkin muutaman kaipaani lisätauon.
Olo ei nyt ole kehuttavimmasta päästä. Nenä on tukkovuodossa ja olo tuntuu kuumeiselta, mutta oikeastaan ainut kuumeeseen viittaava on se, että mittasin muistaakseni ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 36 asteen lämmön. Se siitä kuumeesta. En usko että pelkällä nuhalla pystyy itselleen kalastelemaan sairaslomaa.
Iloisempina uutisina tuli hankittua uusi telkkari. Ruudulle tuli vähän lisää kokoa, 32″ pitäisi riittää reilusti tarpeisiin. Samalla tarkastin että kaikki tarpeelliset liitännät löytyvät sekä tietysti ruudun tarkkuutena on 1920 x 1080, eli se niin kutsuttu Full HD. Nätiltä ainakin täystarkkuusvideot näyttävät, ei ole moittimisen sijaa. Samalla myös sai todeta, että venytysalgoritmit ovat kunnossa, eli kuva venyy oikein nätisti täyteen tarkkuuteen. Suurin ongelma tällä hetkellä ovatkin sitten ääniliitännät, eli vaikka liitäntöjä löytyy, niin niistä tulee valitettavan kova signaali: subbari huutaa älämölöä pienimmälläkin asetuksella! Ensisijaisin ajatus olisi hankkia vahvistin, mutta ehkä järkevintä olisi kääntää liitännät nurinkurin ja pistää telkkarin ääni kulkemaan tietokoneen kautta. Se on sitten ehkä huomisen hommia se.
Viimoisina sanoina voinen pistää, että aloin eilen hetken mielijohteesta kirjoittaa PHP-ohjelmointiopasta, joka aloittaa aivan tyhjästä eli olettaa ettei lukija ole aiemmin ohjelmoinut. Saa nähdä miten sen käy.
Posted in Luokittelematon, Minä, Ohjelmointi, Työ | No Comments »